Sanat ei riitä kuvaamaan tätä helpotuksen oloa kun vihdoin ollaan päästy kotiin.

Perjantai iltana 21.00 zeron avautumisvaihe alkoi, 04.30 syntyi ensimmäinen komea poika (564g). Sitten odoteltiin...ja odoteltiin.. loppujen lopuksi tulimme siihen tulkokseen että paras käydä eläinlääkärin luona.

Lähdimme ajamaan kohti yliopistollista pieneläinsairaalaa ja noin puolitiessä Zero synnytti reippaan pikku tytön auton takapenkille (445g). Viikin eläinsairaalassa Zero sai oksitosiini piikin ja seuraava pentu syntyikin kl.8.55 (poika 615g). Tämän jälkeen odotettiin ja odotettiin ja odotettiin. Zero hoivasi pentuja rakkaudella ja oli itse melko tyytyväinen oloonsa. Zero sai uuden piikin mutta mitään ei tapahtunut.. ja sitten taas uuden piikin, ja sitten kävelytystä, juoksutusta... mikään ei auttanut.. polttoja ei ollut ei tullut.

Kävimme röntgenissä ja siellä näkyi vielä 4 pentua

Sitten tapahtui se mitä olimme pelänneet.. peräpäästä alkoi tulla vihreää eritettä. Eläinlääkäri tuli valmistelemaan Zeroa leikkaukseen ja kaikki olikin valmista kun neiti puski ulos vielä yhden tomeran pojan (530g). Noh, ei leikkausta...odotusta... uusi piikki... kävelytystä.. rappusissa juoksentelua, pihalla hölläämistä...Ultrassa kävimme varmistamassa että syke on pennuilla hyvä,ja se oli. Sitten alkoi mamma Zero väsyä. Ihan niinkuin mekin..olihan siinä vaiheessa tultu valvottua n.36h putkeen.

Zeron voimat loppu ja eläinlääkäri ehdotti uudestaan leikkausta.. ja leikkaukseen päädyttiin. Onneksi näin koska zeron toinen kohdunsarvi oli vääntynyt (tuntemattomasta syystä) eikä oikeanpuoleisessa sarvessa olleilla pennuilla olisi ollut minkään näköistä mahdollisuutta päästä sieltä pois.

Hoitaja toi siis kl.19.30 3 nälkäistä huutavaa, rääkyvää kosteaa palleroa meille. kaikki poikia (635g,600g ja 680g). Mutta siinä vaiheessa Mallu ja Pete sai hoitaa pentusia..koska Zeroa ei näkynyt.. en muista millon olisi ollut niin kova ahdistus ja pelko.. siinä hirveässä väsymyksessä kaikki tuntui niin ylitsepääsemättömän vaikealta.. Onneksi Zero tuli 45min myöhemmin, wauvat pääsi imemään ja Zero heräili pikku hiljaa. Meidän taitava äiti Zero otti heti pennut hoidettaviksi ja koitti parhaimmansa mukaan jaksaa pitää päätä ylhäällä. Leikatut pennut olivat hieman uneliaita joten jouduimme vähän työskentelemään niiden kanssa ennen kuin uskalsimme pakata vauvat koppaan ja suunnata kotiin.

Vihdoin kotiin päästyämme Zero ja vauvat pääsivät omalle paikalle ja me kolme todella väsyneet ensikertalaiset tunsimme helpotusta... nyt se oli ohi. En voi sanoa että vieläkään olisi riemukas tunnelma mutta kyllä tämä tästä..pikku hiljaa..

Paha mieli on siitä että yksi tyttö liian vähän syntyi, vaikkei sille tietenkään voi mitään..mutta tässä tunnemyllerryksessä,sekin on kuulkaas itkun aihe..  Mutta älkää hätäilkö..kyllä mä niitä pentusiakin hoidan..vaikka itkettää ja surettaa ja kaikki on sekasin..

Kaikkien pentujen painot olivat nousseet hyvin ja "kolmikko" oli piristynyt todella hyvin.

Zero voi hyvin, jaksaa hoivata ja lelliä.. eikä näytä siltä että olisi kipuja.

Tähän loppuun sanon vaan että kiitos kiitos kiitos että on olemassa ihmisiä kuten Mallu ja Pete.. alusta loppuun saakka mentiin yhdessä eikä kukaa antanut periksi.. En olisi ikinä selvinnyt tästä koettelemuksesta ilman teitä!

ja suuri kiitos Eijalle.

Mallu osaa varmaan omassa blogisaan kuvailla kokemuksiamme vielä paremmin.. minulla nyt oli vaan pakko purkaa ajtuksia nopeasti jonnekkin.. mun kanssa kun ei nyt just voi puhua koska aina kun avaan suuni niin alan itkemää.. väsymys se onkin sitten niin kivaa.. mutta pentusten ja zeron kanssa jaksaa istua..

Eka kuva eilen yöllä.. toka kuva nyt aamulla... neiti taas pirteenä